Hyvin hoidettu ja huollettu peltikatto kestää lähemmäs puoli vuosisataa. Vuosihuollon ohella katto kaipaa ajoittain perusteellisempaa pesua ja reilun vuosikymmenen välein huolellista maalausta. Miten huoltotoimenpiteiden tarpeen voi tunnistaa?
Suomen voimakkaasti vaihtelevat sääolosuhteet pistävät peltikatot koville. Katon kunto onkin tärkeä tarkistaa vähintään vuosittain, mieluusti sekä keväällä että syksyllä. Samalla on hyvä hetki puhdistaa katto irtopölystä sekä -liasta, lehdistä ja havunneulasista. Näin varmistetaan, että katolle kertyneet epäpuhtaudet eivät ala sitoa kosteutta ja aiheuttaa katon ruostumista.
Painepesu puree katolle pinttyneeseen likaan
Mekaaninen puhdistus esimerkiksi harjalla soveltuu hyvin katon vuosihuoltoon. Ajan saatossa katolle kertynyt lika, kuten siitepöly, noki ja lika, alkavat kuitenkin pinttyä kattopelteihin. Silloin katto kaipaa huolellista pesua. Yksi selkeä merkki pesun ajankohtaisuudesta on se, että sade ei enää riitä huuhtomaan roskia katolta.
Ennen pesuhommiin ryhtymistä on tärkeää tarkastaa katon kunto. Jos katteessa tai katon läpivienneissä havaitaan vuotokohtia tai kateruuvit ovat koholla, tulee viat korjata ennen pesuprojektiin ryhtymistä. Muuten painepesurilla tehtävästä pesusta voi aiheutua kosteusvaurioita katon tai yläpohjan rakenteille. Katon kuntokartoitus ja pesu onkin hyvä antaa aina ammattilaisen tehtäväksi.
Katon huoltomaalaus 10–15 vuoden välein
Ammattilainen osaa arvioida, tarvitseeko katto maalauksen vai riittääkö huolellinen pesu huoltokäsittelyksi. Yleensä pesuoperaatio riittää, jos kattoa vaivaa pelkästään pinttynyt lika. Ammattilaisen tekemä ja tarkoitukseen sopivilla pesuaineilla, pehmeäharjaksisella harjalla sekä painepesurilla toteutettu pesu palauttaa katon siistin ilmeen. Puhdas katto kestää myös paremmin veden, lumen ja jään aiheuttamaa kulutusta sekä korroosiota.
Huoltomaalaus on sen sijaan tarpeen, jos maali on alkanut hilseillä, katon yleisilme on haalistunut, peltien kiilto on hävinnyt tai peltien pinnassa on alkanut esiintyä orastavia ruostevaurioita. Yleensä katon maalausväli on noin 10–15 vuotta. Mitä varhaisemmassa vaiheessa huoltomaalaukseen ryhdytään, sitä vähemmän pohjatöitä tarvitaan. Näin voidaan myös säästää maalausprojektin kustannuksissa.
Katto on järkevää maalata uusimisen sijaan, jos pellit ovat pintamaalausta lukuun ottamatta hyvässä kunnossa ja vesikatteen alla on hyväkuntoinen aluskate.
Milloin peltikatto tarvitsee huoltoa?
Tutustu oppaaseemme, johon kokosimme ohjeita katon kunnosta huolehtimiseen.
Säännöllinen perushuolto on tietysti kaiken lähtökohta, mutta lisäksi tarvitaan muita katon toimivuutta ylläpitäviä ja parantavia toimenpiteitä.
Katon maalaus vaatii hyvät pohjatyöt
Katon huolellista pesua tarvitaan myös silloin, kun katto päätetään maalata. Huolellinen puhdistus on nimittäin pohjatöiden ensimmäinen vaihe. Tämän jälkeen hiotaan katolle kertynyt mahdollinen ruoste pois ja tehdään pohjamaalaus. Lopuksi katto maalataan ruiskuttamalla 1–2 pintamaalikerrosta. Jos katon maalipinta on pääosin hyväkuntoinen, mutta katossa on yksittäisiä vauriokohtia, voidaan ongelma korjata paikkamaalauksella.
Keski-Suomen Kiinteistöpalvelu toteuttaa katon pesua ja maalausta taloyhtiöille ja omakotitaloihin. Tavanomaisen omakotitalon katon maalausprojekti kustantaa 2 500–6 000 euroa. Hintaan vaikuttaa muun muassa katon koko, ikä ja kaltevuus. Uudella pinnoituksella katon ilme uudistuu täysin, ja katto saa tehokkaan suojan sääolosuhteita, epäpuhtauksia, pintakasvustoja, ruostumista ja reikiintymistä vastaan. Mikä parasta, hyväkuntoinen katto suojaa talon rakenteita sadeveden aiheuttamilta vaurioilta.
Tutustu As Oy Jyväskyän Pitkäkatu 27:lle ja As Oy Viitakurville toteuttamiimme peltikaton maalausprojekteihin.
Huolehdi taloyhtiön peltikaton kunnosta tekemällä vaivaton kattohuoltosopimus
Katon huolto ja tarkastaminen vaativat osaamista sekä turvavarusteita. Jätä katon kunnosta huolehtiminen meille ja tee vaivaton Kattohuoltosopimus. Hoidamme syys- ja keväthuollot puolestasi ja raportoimme katon kunnon säännöllisesti. Näin tiedät, mitä katollesi kuuluu ja milloin kannattaa tehdä muutakin kuin siivota roskat.
Kaipaako peltikattosi ammattilaisen apua?
Jätä meille viesti, niin olemme sinuun yhteydessä. Tai kysy lisää soittamalla numeroon 050 919 5071, laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@kskiinteistopalvelu.fi.
Lisää luettavaa peltokaton huollosta: