Jyväskyläläisen, vuonna 1965 rakennetun kerrostalon peltikatto sai suojakseen ehjän, suojaavan maalipinnan. Samalla tehtiin pari muutakin tarpeellista korjaustoimenpidettä.
Sopiva aika huoltomaalaukselle
Kerrostalon katosta on syytä pitää hyvää huolta, sillä sen kunto vaikuttaa kaikkien katon alla olevien asuntojen arvoon. Pitkäkatu 27:ssa Jyväskylän Mäki-Matissa katon hyvinvointiin panostettiin loppukesästä 2019 suoritetun peltikaton maalauksen merkeissä. Kohde on kolmekerroksinen, kolmesta rapusta koostuva kerrostalo, joka on valmistunut vuonna 1965.
”Edellisen kerran peltikaton huoltomaalaus oli tehty 1990-luvun puolen välin tienoilla, ja vanhat maalit rupesivat jo kuoriutumaan pois katon pinnasta”, kertoo talon isännöitsijä Juha Lehtonen Jyväskylän Isännöintipalvelusta.
Keski-Suomen Kiinteistöpalvelu valikoitui työn tekijäksi monien muiden toimijoiden joukosta.
”Etsin kattoalan ammattilaisia netistä ja otimme tarjouksia useammalta yritykseltä. Keski-Suomen Kiinteistöpalvelu ei ollut meille ennestään tuttu, mutta taloyhtiön hallitus valitsi heidät toteuttamaan katon maalauksen. Hinta oli yksi päätökseen vaikuttaneista asioista”, Lehtonen sanoo.
Täsmällisesti hoidettu urakka
Keski-Suomen Kiinteistöpalvelun tekemä peltikaton maalaus sisältää aina katon yleiskunnon tarkastamisen, mahdollisten ruostevaurioiden tai vuotokohtien kartoituksen, katon huolellisen pesun peltikatolle tarkoitetuilla pesuaineilla sekä itse maalaamisen.
Pitkäkatu 27:n katolla tehtiin näiden lisäksi pieniä korjaustoimenpiteitä, läpivientien tiivistämistä ja vesikourujen pintakunnostusta.
Talon isännöitsijä on koko maalausprojektin sujumiseen tyytyväinen ja voi epäröimättä suositella Keski-Suomen Kiinteistöpalvelua muillekin.
”Hyvä kokemus Keski-Suomen Kiinteistöpalvelun työstä jäi. Asiat hoituivat niin kuin sovittiin, se on tärkeintä. Työ tehtiin sillä aikataululla, hinnalla ja laadulla kuin oli sovittu. Meillä kävi ulkopuolinen tarkastaja katsomassa työn lopputuloksen, ja kaikki oli niin kuin pitikin”, Lehtonen perustelee.
Hyvin alkaneelle yhteistyölle on jo jatkoa tiedossa lähiaikoina.
”Meille on tulossa Keski-Suomen Kiinteistöpalvelulta tarjous kulkusilloista, sillä ne puuttuvat vielä Pitkäkatu 27:n katolta. Tulemme varmasti pyytämään heiltä jatkossakin tarjouksia”, Lehtonen lupaa.