Tyypillinen katon elinkaari – mitä toimenpiteitä tarvitaan ja mihin aikaan?

Laadukas katto on pitkäikäinen, mutta ei ilman säännöllistä huoltoa ja huomiointia. Oikein ajoitetuilla huoltotoimenpiteillä katon elinkaari saadaan maksimoitua ja kattoon sijoitettujen eurojen kannalta lopputulos on tehokkain mahdollinen.

Eniten katon elinkaareen voit vaikuttaa sinä itse

Nykyaikaisilla kattomateriaaleilla tehtynä katolla on hyvät edellytykset kestää useita kymmeniä vuosia. Katon elinkaaren pituuteen vaikuttaa tietysti se, millä tavalla se on alun perin rakennettu, mutta vieläkin suurempi merkitys on katon säännöllisellä huolenpidolla.

Jos katto on jäänyt vaille puolivuosittaista huoltoa ja sen tarvitsemia muita toimenpiteitä, elinkaaren pää voi häämöttää jo parin vuosikymmenen kohdalla. Toisaalta taas hyvin tehdyn ja asianmukaisesti huolletun katon elinkaari saattaa parhaimmillaan jatkua lähes vuosisadan verran.

Toimenpiteet katon elinkaaren eri vaiheissa

Puolivuosittainen huolto ja katon kunnon läpikäynti on aina katon kunnossapidon perusta, oli sitten kyse sitten minkä ikäisestä katosta tahansa. Tarkastuksessa huomattujen vikojen korjaus kannattaa tehdä pikimmiten ennen kuin niistä ehtii tulla ikäviä seurauksia. Esimerkiksi vaurioituneiden kattotiilien vaihto, kiinnitysten varmistaminen ja läpivientien tiivistäminen ovat pieniä töitä, mutta hoitamattomina ne voivat vuosien saatossa aiheuttaa suuria ongelmia lyhentäen katon elinikää huomattavasti.

Suojaava pintakäsittely tulee tiilikatolle ajankohtaiseksi silloin, kun kattoa on tarvetta pestä. Myös sammalenestokäsittelyä saatetaan tarvita jo varhaisessa vaiheessa katon elinkaarta. Näiden toimenpiteiden tarpeen näkee silmämääräisesti. Lue lisää peltikaton pesusta ja tiilikaton pesusta.

Tiilikaton pinnoituksen tai peltikaton maalauksen aika on yleensä katon tullessa noin 20 vuoden ikään ja sen jälkeen 15–20 vuoden välein. Katon pinta kuluu väistämättä iän myötä, mutta pinnoitus tai maalaus antaa katolle uuden suojaavan pintakerroksen.

Kattoturvatuotteet puolestaan on syytä pitää kunnossa, sillä ne mahdollistavat katon kunnosta huolehtimisen. Jos katolle on vaikea päästä, se todennäköisesti jää helpommin myös tarkastamatta ja huoltamatta.

Kannattaa muistaa myös se, että suuremmankin katon toimenpiteen jälkeen katon säännöllinen huolto on edelleen yhtä tärkeää. Kun kattoon on investoitu korjauksen tai vaikka pinnoituksen muodossa, johdonmukaisella huollolla investoinnille saadaan eniten vastinetta.

Milloin katto tarvitsee huoltoa?

Tutustu oppaaseemme, johon kokosimme ohjeita katon kunnosta huolehtimiseen.

Säännöllinen perushuolto on tietysti kaiken lähtökohta, mutta lisäksi tarvitaan muita katon toimivuutta ylläpitäviä ja parantavia toimenpiteitä.

Helpotusta isännöintitoimiston arkeen

Milloin olette viimeksi tarkistaneet taloyhtiönne katon kunnon? Jätä se tästedes meidän työksemme, ja keskity itse olennaiseen!

Jätä yhteydenottopyyntö