Kattoturvatuotteet ovat talvella tarpeen

Helpoin tapa estää putoavan lumen aiheuttavat vahingot on kiinnittää huomiota kattoturvatuotteisiin. Laiminlyönti voi johtaa vahinkoihin, joita vakuutus ei korvaa – tai korvausvelvollisuuteen muille aiheutuneista vahingoista.

Lumiesteet takaavat pihan turvallisuuden ja suojaavat katon rakenteita

Nykyiset rakennusmääräykset vaativat lumiesteiden asentamisen kulkureittien, sisääntulojen ja kadun vierustan kohdalla sijaitseville katon osille. On kuitenkin viisasta asennuttaa lumiesteet koko katon mitalle, jotta pihalla liikkuvien ei tarvitse pelätä putoavia lumikuormia.

Erityisesti runsaslumisina talvina lumiesteet ovat tärkeät. Kevättalven kostea lumi voi painaa jopa 300 kg kuutiolta, ja tällainen lumimäärä on pudotessaan kohtalokas niin alla olevalle ihmiselle, lemmikille, autolle kuin ruusupensaillekin. Kun lumimassa lähtee katolta liikkeelle, määrä voi olla useitakin kuutioita kerralla. Lumiesteet ennaltaehkäisevät vaaratilanteet pitäen lumikuormat paikoillaan ja pihan turvallisena.

Pihan turvallisuuden parantamisen lisäksi lumiesteistä on hyötyä myös talon hyvän kunnon ylläpitämisessä. Lumiesteet estävät räystäskourujen sekä rännien rikkoutumisen lumikuormien takia, samoin kuin katteen vaurioitumisen putoavien lumikuormien takia. Lumiesteet on myös tärkeää kiinnittää joka puolelle taloa, vaikkei toisella puolella juuri liikuttaisikaan talvella. Jos lumi kasautuu aina vain toiselle puolelle, rakennus voi pikkuhiljaa painua vinoon ja rakenteet saattavat vaurioitua.

KattoturvatuotteetVastuunäkökulma ja vakuutuskorvaukset

Jos lumikuormat aiheuttavat vahinkoa rakennukselle tai alla olevalle omaisuudelle, vakuutus ei useinkaan korvaa vaurioita, mikäli kattoturvatuotteet ovat olleet puutteelliset. Jos taas kerrostalon katolta putoaa lunta esimerkiksi kadun varteen pysäköidyn auto päälle, taloyhtiö todennäköisesti joutuu korvausvastuuseen, jos on osoitettavissa, että kiinteistön kunnossapidosta ei ole huolehdittu asianmukaisesti.

Kannattaa siis ehdottomasti huolehtia omalta osaltaan tilanteiden vahinkotilanteiden ennaltaehkäisystä. Sama koskee niin kattoturvatuotteita kuin lumenpudotuksiakin: pienellä toimenpiteellä voidaan ehkäistä mahdollisesti suuretkin vahingot.

» Lue lisää lumenpudotuksista täältä

Lumiesteiden asennus

Lumiesteet suositellaan asennettavaksi koko katon viiston pinnan leveydelle, mahdollisimman lähelle räystästä. Silloin lumen paino jää kantavan rakenteen päälle eikä rasita niin paljon itse kattoa. Jos lappeella on reilusti mittaa harjalta räystääseen, lumiesteitä saattaa tarvita useamman rivin.

Viisainta ja helpointa lumiesteiden asentamisessa on luottaa kattoalan ammattilaisen apuun. Silloin lumiesteiden määrän ja sijoittamisen arviointi onnistuu varmalla asiantuntemuksella ja asennus saadaan hoidettua turvallisesti.

Lumen pudottamisen turvallisuuden takaavat varusteet

Lumiesteet eivät yksinään riitä talviaikaisen kattoturvallisuuden takaajiksi, vaan tarvitaan myös asianmukaiset talotikkaat, kattosillat ja -portaat. Kun lunta pudotetaan katolta, varusteiden on aina oltava kunnossa – oli tekijä sitten talon omistaja itse tai kattoalan ammattilainen.

Katolle nousu onnistuu turvallisesti talotikkaiden avulla, ja niitä toki tarvitaan myös muulloin kuin talvella. Kattosillat ja kattoportaat taas lisäävät katolla liikkumisen turvallisuutta. Mitä jyrkempi katto on, sitä suositeltavampaa on näiden varusteiden hankkiminen.

Kattoturvavarusteet tarvitsevat huoltoa ja päivitystä

Kattoturvavarusteet asennetaan usein jo rakennusvaiheessa, mutta niitä on myös uusittava välillä, sillä lumen paino rasittaa niitä ja saattaa heikentää kiinnityksiä. Liiallinen lumikuorma on poistettava kattoturvavarusteiden päältä, jotta rasitusta ei synny enempää kuin varusteet on mitoitettu kestämään.

Kaikkien kattoturvavarusteiden kunto on syytä tarkastaa vuosittain kattohuollon yhteydessä ja vähintäänkin kiristää löystyneet ruuvit ja pultit. Välillä on aiheellista uusia kattoturvavarusteet kokonaan, jotta ne ajavat edelleen tehtävänsä turvallisuuden lisääjinä eikä päinvastoin.

Jos kattoturvavarusteesi eivät ole riittävät tai kaipaavat uusimista, ota meihin yhteyttä. Kauttamme saat katollesi sopivat lumiesteet, tikkaat ja kattosillat sekä huolellisen asennuksen.

» Ota yhteyttä

Helpotusta isännöintitoimiston arkeen

Milloin olette viimeksi tarkistaneet taloyhtiönne katon kunnon? Jätä se tästedes meidän työksemme, ja keskity itse olennaiseen!

Jätä yhteydenottopyyntö