Tiilikaton pesun oikeat menetelmät

Tiilikaton pesu on yksi sen tärkeimmistä huoltotoimenpiteistä. Pesussa on kuitenkin monta muistettavaa asiaa, jotta kaikki sujuu tiilikattoa vahingoittamatta ja tekijällekin turvallisesti.

Miksi tiilikaton pesu on tarpeen?

Tiilikaton säännöllisen pesun hyödyt näkyvät ennen kaikkea siistimpänä ulkonäkönä. Pesun avulla tiilikaton ilme kirkastuu nopeasti, joskus melkeinpä mustanharmaasta takaisin punasävyiseksi. Pesemällä tiilikatolta saadaan pois lika, sammal ja jäkälä, jotka paitsi pilaavat ulkonäön, myös haurastuttavat tiilien pintaa pitämällä sen jatkuvasti kosteana. Pesulla on siis olennainen merkitys myös tiilikaton kunnolle.

Vaikka pesu on tärkeä osa tiilikaton kunnon ylläpitämistä, se vaatii toisinaan rinnalleen muitakin toimenpiteitä. Jos tiili on ylittänyt 8–10 vuoden iän, tehdaspinta on yleensä jo sen verran kulunut, että pesun lisäksi kannattaa miettiä suojakäsittelyn tarvetta. Silloin pesun yhteydessä kannattaa samalla tehdä vähintäänkin kyllästysainekäsittely, joka muodostaa kosteutta hylkivän pinnan ja estää veden imeytymisen tiiliin.

Sammaleenestokäsittely saattaa myös olla tarpeellinen pesun yhteydessä. Se levitetään puhdistetulle, kuivalle katolle matalapaineruiskulla ja jätetään vaikuttamaan.

Näin tiilikaton pesu tapahtuu

Parhaiten tiilikaton pesu onnistuu korkeapainepesurilla. Työssä on kuitenkin muistettava se, että suuttimen ja käytettävän paineen on oltava tiilikatolle sopiva. Myös etäisyyden on oltava riittävä, jottei tiiliin kohdistu liian suurta painetta. Oikein tehtynä pesu ei vahingoita tiiltä, vaan irrottaa tehokkaasti lian ja roskat.

Tiilikatto tulee pestä aina ylhäältä alaspäin. Jos vesisuihku suuntautuu tiilikattoon alhaaltapäin, vesi pääsee tiilien alle ja suoraan aluskatteeseen. Pahimmillaan paine voi rikkoa aluskatteen, jolloin ollaankin ikävässä tilanteessa. Ylhäältä alaspäin eteneminen on järkevää myös siksi, että likainen vesi ei valu jo pestylle alueelle.

Korkeapainepesurilla tiilikattoa pestäessä on hyvä muistaa talon vierustalla olevien esineiden siirtäminen suojaan, samoin kuin seinien suojaaminen niiltä kohdilta, joille likaista vettä valuu katolta. Erityisesti vaalea tiiliseinä voi imeä likaveden ikävästi itseensä.

Tiilikaton pesuun soveltuvia pesuaineita on saatavilla eri valmistajilta. Kannattaa varmistaa, että käytetty aine on kattovalmistajan hyväksymä, jottei katon takuu raukea. Useat pesuaineet ohjeistetaan ruiskuttamaan katolle vesipesun jälkeen ja huuhtelemaan sitten pois. Pesuainetta ruiskutettaessa on hyvä muistaa hengityssuojaimen käyttö.

Jos tiilikatolla on pääasiassa irtolikaa, kuten neulasia ja lehtiä, puhdistuksen voi tehdä pesun sijaan mekaanisesti harjalla. Esimerkiksi katuharja sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Myös lehtipuhallinta voi käyttää irtoroskien poistamiseen katolta.

Milloin tiilikatto tarvitsee huoltoa?

Tutustu oppaaseemme, johon kokosimme ohjeita katon kunnosta huolehtimiseen.

Säännöllinen perushuolto on tietysti kaiken lähtökohta, mutta lisäksi tarvitaan muita katon toimivuutta ylläpitäviä ja parantavia toimenpiteitä.

Muuta huomioitavaa tiilikaton pesussa

Ennen tiilikaton pesuun ryhtymistä on tärkeää tarkastaa, että aluskate on ehjä. Samoin läpivientien tiiviys on hyvä varmistaa, jottei pesuvesi päädy vääriin paikkoihin ja aiheuta kosteusongelmia välikattoon.

Turvallisuusnäkökulma on aina otettava tiilikaton pesussa huomioon. Jos katto on jyrkkä, henkilönostin on järkevin vaihtoehto, mutta jokaisella katolla on muistettava vähintäänkin hyvät turvavarusteet, köysi ja valjaat. Märkä katto on erittäin liukas, joten kenkien on oltava pitävät. Kannattaa silti pyrkiä liikkumaan vain katon kuivalla alueella. Kattosilta helpottaa katon pesua huomattavasti.

Katolla liikuttaessa tiiliä saattaa myös rikkoutua helposti, joten on hyvä varautua samalla tiilien vaihtotyöhön. Jotta tiilet eivät rikkoutuisi niin helposti katolla kävelystä, askeleet on varminta kohdistaa tiilien alaosiin, jotka kestävät parhaiten painoa.

Katon pesun jälkeen kourut ovat todennäköisesti enemmän tai vähemmän täynnä katolta huuhtoutunutta likaa ja roskia, joten lopuksi kannattaa vielä puhdistaa ne.

Helpointa on teettää tiilikaton pesu ammattilaisella

Teemme tiilikattojen pesut tiilikatoille sopivilla välineillä ja aineilla, varmalla ammattitaidolla. Pesun yhteydessä on järkevää suojata katto sammaleenestoaineella, kyllästysainekäsittelyllä tai pinnoituksella. Ne onnistuvat sujuvasti samassa kokonaisuudessa.

Ota yhteyttä meihin numerosta 050 919 5071 tai pyydä tarjous sivuillamme!

Helpotusta isännöintitoimiston arkeen

Milloin olette viimeksi tarkistaneet taloyhtiönne katon kunnon? Jätä se tästedes meidän työksemme, ja keskity itse olennaiseen!

Jätä yhteydenottopyyntö