Miksi katon tai ulkoverhouksen maalaus kannattaa varata jo nyt?

Vaikka talvi on vasta tulossa, viisas suunnittelee ensi vuoden toimenpiteitä julkisivulle ja katolle jo ennen sitä. Toimi nopeasti, niin ehdit vielä ennen lumia.

» Pyydä meidät tarkastuskäynnille

Ajoissa toimiva hyötyy eniten

Nyt on järkevin aika miettiä ensi vuoden toimenpiteitä julkisivulle ja katolle. Miksikö jo nyt, vaikka kevääseen on vielä puoli vuotta aikaa? Tässä viisi hyvää syytä:

1.    Katto on vielä puhdas lumesta.

Sen jälkeen, kun lumet ovat ehtineet sataa katolle, katon kuntoa on vaikea arvioida. Näin marras-joulukuussa katto on vielä paljaana ja sen tarvitsemat toimenpiteet on mahdollista arvioida luotettavasti tulevaa vuotta silmällä pitäen.

2.    Voit valita haluamasi ajan ensi keväältä tai kesältä.

Toimiessasi hyvissä ajoin syksyllä pääset varaamaan itsellesi sopivimman ajan katon toimenpidettä varten, kun kalenteri ei ole vielä täyttynyt. Kanssamme sovittu aika pitää ja on ennakoitavissa, joten pystyt huomioimaan sen suunnitellessasi muita ensi vuoden asioita.

3.    Kustannuksiin on aikaa varautua.

Varaamasi toimenpiteen hinta on tiedossa jo etukäteen, joten siihen on helpompi varautua. Talven aikana on myös vielä mahdollista laittaa rahaa säästöön, jolloin tuleva kuluerä ei aiheuta niin suurta lovea lompakkoon.

4.    Ehdit vertailla tarjouksia rauhassa.

Jos haluat pyytää tarjouksia useammalta toimijalta, nyt toimiessasi sinulla on siihen hyvin aikaa. Pääasia, että katon tarkastus ehditään tehdä ennen talven tuloa – ostopäätöksen ehdit tehdä vielä talven aikanakin.

5.    Suunniteltu toimenpide tulee varmasti tehtyä.

Kevään tullen on yleensä niin paljon muutakin mielessä, että katon ja julkisivun tarvitsemat maalaukset saattavat unohtua ja muistua mieleen vasta silloin, kun on maalausaikoja ei enää tahdo saada. Se ei ole talosi etu, sillä ajallaan tehty maalaus on paras tapa pitää pinnat kunnossa.

Varaa meiltä ensi kevään toimenpiteet nyt

Tulemme tarkastamaan kattosi tai julkisivusi kunnon pikapuolin ja teemme yhdessä kanssasi suunnitelman ensi vuoden toimenpiteistä.

Soita meille numeroon 050 919 5071 tai varaa katon tarkastus tästä.

Helpotusta isännöintitoimiston arkeen

Milloin olette viimeksi tarkistaneet taloyhtiönne katon kunnon? Jätä se tästedes meidän työksemme, ja keskity itse olennaiseen!

Jätä yhteydenottopyyntö