Täydet 10 vuotta keskisuomalaisten kattojen asialla

Keski-Suomen Kiinteistöpalvelu täyttää tänä syksynä 10 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut kunnioitettava määrä huollettuja kattoja, päivitettyjä kattoturvavarusteita ja maalattuja julkisivuja. Suuri kiitos siitä asiakkaille!

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Kymmenen vuoden takainen lähtötilanne oli se, että Ville Peränen ja hänen isänsä Matti Peränen olivat tehneet toiminimellä pieniä kiinteistöjen korjaustöitä jo muutaman vuoden ajan. Vuonna 2008 päättivät perustaa yhdessä Keski-Suomen Kiinteistöpalvelu Oy:n.

”Aloitimme pienemmistä korjaustöistä, esimerkiksi rännien puhdistuksista, korjauksista ja vaihdoista. Pikkuhiljaa repertuaari sitten alkoi laajentua: rupesimme maalaamaan kattoja ja vähän myöhemmin asentamaan myös kattoturvavarusteita. Nyt valikoimaamme kuuluvatkin jo käytännössä kaikenlaiset kattotyöt”, Ville kertoo.

Toiminnan alkuvuosina töitä tehtiin kahden miehen voimin, kunnes vuonna 2012 palkattiin mukaan ensimmäinen pitkäaikaisempi työntekijä. Myös toiminta on kasvanut paljon vuosien aikana.

”Asiakaskunta on laajentunut, mutta hyvin paljon meillä on ollut samoja asiakkaita alusta asti. Viime vuosina uusia isännöitsijäasiakkaita ja yksityisasiakaspuolta on tullut lisää aktiivisemman markkinoinnin myötä. Palveluvalikoimammekin on laajentunut huomattavasti. Teemme kattojen huoltoja, maalauksia, pinnoituksia, tiivistyksiä ja ulkoverhoustöitäkin.”

Kiinteistöhuollosta kattoalan erikoisosaamiseen

Joku on ehkä miettinyt, miksi yrityksen nimi, Keski-Suomen Kiinteistöpalvelu, ei viittaa suoraan kattoon ja sen huoltoon. Järkevä selitys siihen löytyy toiminnan alkuvuosilta.

”Alun perin meillä oli tarkoitus ruveta tekemään kiinteistöhuoltoa, mutta se jäi, kun aloimme tehdä kattotöitä. Sille oli kysyntää, joten laitoimme suunnitelmat uusiksi. Ehdimme käydä kiinteistöhuoltajakoulutuksessakin, mutta totesimme, että kattojutut ovat enemmän meidän hommiamme”, Ville sanoo.

Yrittäjäkaksikon osaaminen yhdistyi hyväksi kokonaisuudeksi toimivaa yhteistyötä varten.

”Isä oli tehnyt jo aiemminkin kiinteistönhuoltoon liittyviä hommia, esimerkiksi lumenpudotuksia. Minä lähdin aluksi sillä ajatuksella mukaan, että jeesailen hommissa, mutta sitten innostuin näistä hommista enemmänkin. Itselläni on liiketalouden koulutus, mistä on ollut paljon apua yrittäjyydessä ja siihen liittyvien kuvioiden ymmärtämisessä. Kattoalasta taas olemme molemmat oppineet paljon työn kautta”, Ville kertoo.

Asiakkaille kiitos

Vaikka kattoalan yrittäjiä on Suomessa ja Jyväskylänkin seudulla reilusti, on Keski-Suomen Kiinteistöpalvelun ahkerille miehille riittänyt mukavasti töitä vuodesta toiseen.

”Kattofirmoja on paljon ja kilpailu on kovaa, mutta hyvin olemme palkan tästä saaneet eikä ole tarvinnut hirveämmin nuukailla. Leipä on tullut pöytään”, Ville toteaa vaatimattomaan tapaansa.

”Uskon, että hyvä työnjälki on ollut meidän valttimme, ja vaikuttaa siltä, että hyvin olemme siinä onnistuneet. Meillä on paljon vanhoja asiakkaita, jotka soittavat aina uudestaan.”

Kiitos ensimmäisten kymmenen vuoden menestyksestä kuuluu ennen kaikkea asiakkaillemme. Kiitos! Jatketaan hyvää yhteistyötä seuraavallakin kymmenvuotiskaudella.

Helpotusta isännöintitoimiston arkeen

Milloin olette viimeksi tarkistaneet taloyhtiönne katon kunnon? Jätä se tästedes meidän työksemme, ja keskity itse olennaiseen!

Jätä yhteydenottopyyntö